• Helsingin Herakles

Herakles etsii timanttia

Updated: Jun 25, 2019

Hei!

Seuramme on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuratuen. Tuki on myönnetty lasten ja nuorten painonnostotoiminnan käynnistämiseen. 


Olemme nyt alustavasti suunnitelleet toiminnan runkoa. Toiminta olisi tarkoitus aloittaa syksyllä 2019 ja jatkua seuratukihankkeena vuoden 2020 loppuun. Tavoitteena on, että toiminnasta tulisi hankeajan jälkeen pysyvää.


Suunniteltuja ryhmiä olisi kaksi, ryhmä 1 maanantaisin ja keskiviikkoisin ja ryhmä 2 tiistaisin ja perjantaisin. Ryhmien koot on alustavasti suunniteltu olevan 15 hlö  / ryhmä ja kummallakin ryhmällä pää- ja apuohjaaja. 

Etsimme jo nyt ohjauksesta kiinnostuneita mukaan suunnittelemaan ja kehittämään toimintaa, antamaan hyviä ideoita ja ajatuksia ennen kauden alkamista. Tarkoituksena on palkata ohjaajat, kun varmuus riittävästä kysynnästä on - tavoitteena tietysti, että ryhmät täyttyvät alta aikayksikön. Toistaiseksi hankkeen suunnittelu on vielä alustavalla tasolla, joten nyt olisi hyvä mahdollisuus päästä mukaan vaikuttamaan siihen, millainen mahdollinen uusi tuleva työsi on!


MIkäli sinä tai joku tuntemasi henkilö voisi olla tähän sopiva, niin ilmiannathan itsesi tai kaverisi sähköpostilla osoitteeseen herakles.tiedotus@gmail.com

Apuvoimia ei muutoinkaan ole toki koskaan liikaa, joten jos tunnet paloa auttaa hankkeessa jollain muulla tavalla, niin olet erittäin tervetullut joukkoomme mukaan tekemään Helsingin parasta painonnoston junioritoimintaa!


0 views

©2018 by Herakles. Proudly created with Wix.com